Breakaway

Johdanto

Breakaway laittaa kiekon – ja toivottavasti myös oman pelikassan – tutisemaan. Kolikkopelimaailma on pullollaan monenlaisia teemoja, joiden ympärille on rakennettu mitä mielikuvituksellisimpia pelejä, mutta jostain syystä urheiluteema on jäänyt melko vähäiseen osaan. Innostusta urheilumaailmaan liittyviin peleihin selvästi on, sillä esimerkiksi Microgamingin jo vuonna 2012 lanseeraama Breakaway pitää edelleen pintansa kovan kilpailun kolikkopelien joukossa. Jos pelissä on hyvä teema, mukiinmenevä grafiikka, mielenkiintoiset toiminnot ja voittomahdollisuudet, se yleensä selviää suosittujen pelien harvassa joukossa, vaikka tunkua kovimpaan kärkeen on jatkuvasti. Breakaway on juuri sellainen. Siihen on onnistuttu yhdistämään kolisevien kaukaloiden kihelmöivää tunnelmaa ja korkealaatuista kolikkopeliä. Tämän ansiosta pelin seurassa viihtyvät niin kiekkoilufanit kuin muutkin hektisten pelien ystävät.

Breakaway on pelimaailman yhden parhaimman eli Microgamingin taattua tuotantoa. Pelitalo on ollut mukana viemässä alaa eteenpäin jo aivan nettikasinoiden alkuajoista lähtien, joten sillä on silmää juuri niille toiminnoille ja ideoille, joita kulloinkin kaivataan. Jääkiekolle on ollut selvästi kysyntää, sillä moni innokas penkkiurheilija pelaa taatusti mielellään myös aiheeseen liittyviä kolikkopelejä. Yhdistyyhän niissä molemmissa samat asiat, jännitys ja intohimo. Breakawayn parhaisiin puoliin kuuluvat hyvät ja monipuoliset erikoistoiminnot, jotka eivät kalpene ollenkaan nykyisten pelien rinnalla, vaikka pelimaailmassakin on tapahtunut muutamassa vuodessa paljon kehityksen suhteen. Breakaway olikin ilmestyessään aikaansa edellä. Pelin monipuolisuus ja hyvät voittomahdollisuudet tekevät siitä yhden pelimaailman suosikeista, jolla on paljon annettavaa vielä nykyisinkin.

Panokset ja voittolinjat

Breakawayssa on viisi rullaa ja kolme riviä, voittomahdollisuuksia se pitää sisällään kaikkiaan 243. Pelaaja voi valita panoksensa 0,5-50 euron väliltä. Voitot määräytyvät sen mukaan, kuinka paljon yhden kolikon panokseksi on laitettu ja kuinka monta kolikkoa aktivoitu. Pelissä on hyvät mahdollisuudet napata kunnon voittoja, sillä erikoistoimintojensa ansiosta ilmaiskierroksilla pelissä on mahdollista saada parhaimmillaan voitot 10-kertaisina! Pelissä on Wildeja ja Scattereita sekä yhdeksän jääkiekon ystäville tuttua symbolia, joiden arvo selviää voittotaulukosta. Arvokkain symboleista on punainen kiekkoilija ja toiseksi arvokkain valkoinen kiekkoilija, kolmatta sijaa pitää punapaitainen maalivahti. Näiden lisäksi hieman pienempiä voittoja maksetaan tuomarista, aloitustilanteesta, areenasta, maalivahdin maskista, luistimista ja jääkoneesta.

Ulkoasu ja teema

Peli on graafisesti väkevä ja tunnelma on katossa, kuten tiivistunnelmaisessa jääkiekkomatsissa konsanaan. Laidoilla kolisee ja pelaajat tuntuvat tulevan melkein ruudun läpi. Microgaming on onnistunut luomaan kolikkopeliin aitoa jääkiekkoareenan tunnelmaa, jossa pelaaja pääsee mukaan jännittämään – tällä kertaa oman pelitilinsä kasvamisen suhteen. Tunnelma on katossa ja lukuisat erikoistoiminnot seuraavat toinen toistaan. Urheilun yhdistäminen nettikasinolle toimii loistavasti ja räjähtävän latautunut jääkiekko sopii pelinä tunnelmaan enemmän kuin hyvin. Urheilun henki toimii loistavasti teemana ja se on taatusti yksi pelin kantavista aiheista. Kun peli on muutenkin vielä rakennettu toimivaksi paketiksi, on lopputuloksena ruutia ja rätinää, kiekon kovassa paketissa. Grafiikka on terävää ja toimivaa, jokainen laukaus uppoaa pelaajaan täysillä.

Bonustoiminnot

Breakawayn erikoistoiminnot saavat vaativammankin pelaajan tyytyväiseksi. Mukana on Stacked Wild, Smashing Wild, Rolling Reels ja tuplista aina 10-kertaisiin voittoihin yltävät ilmaiskierrokset. Itse Breakaway-logo edustaa Wildia, joka leviää koko rullalle. Se korvaa kaikki muut symbolit paitsi Scatterin, jona toimii liekehtivä kiekko. Stacked Wildit eli laajenevat Wildit parantavat voittomahdollisuuksia ja ne ilmestyvät rullille 2, 3 ja 4. Pelaaja voittaa Breakawayn jättipotin, kun ruudulle ilmestyy viisi Scatteria eli liekehtivää kiekkoa. Tällöin pelitilille tipahtaa 125 000 kolikkoa. Liekehtivien kiekkojen määrän mukaan pelaaja nappaa itselleen 15-25 ilmaiskierrosta ja kertoimet päälle voitoista. Rolling Reels -toiminto tuo peliin hektisyyttä, voiton jälkeen ruudut särkyvät ja tilalle ilmestyvät uudet symbolit tuoden eteen uusia voittomahdollisuuksia.

Hyvät puolet

Erikoistoiminnot ovat ehdottomasti pelin suola. Niiden ansiosta tilanteet vaihtuvat yhtä nopeasti kuin kiekko kulkee jäällä. Hektisyyden ansiosta slotti tuntuu monipuoliselta, eikä siihen ehdi kyllästyä useammankaan pelikerran jälkeen. Jokainen ottelu tuo mukaan aina uuden erän ja kasan uusia voittomahdollisuuksia. Pelissä niitä riittääkin ja erikoistoimintojen kirjavuus tekee Breakawaysta vaihtelevan, monipuolisen kolikkopelin. Grafiikka on tehty jääkiekkomaailmaa kunnioittaen. Pelaajat ja tilanteet vaikuttavat aidoilta ja tuovat mieleen korkealaatuisen urheilupelin, joka yhdistyy nyt kasinomaailman voittoisaan kulkuun. Tässä slotissa mennään tukka putkella ja jääkiekkomaila ojossa, voitot ja kaukalon vauhdikkaat tapahtumat seuraavat toinen toistaan. Peli ei jätä kylmäksi kokenuttakaan nettikasinoiden pelaajaa, sillä se tarjoaa sopivassa suhteessa laatua ja yllätyksellisyyttä.

Huonot puolet

Breakaway on jo useamman vuoden markkinoilla ollut kolikkopeli, johon saatiin mobiiliversio vuonna 2015. Mobiiliversion myötä peli nousi uudelleen kukoistukseensa, sillä lanseeraamisen jälkeen yhä merkittävämpään rooliin noussut mobiilikasino sai suojiinsa taas yhden kovatasoisen slotin, josta ei omana aikanaan vielä tehty mobiiliversiota. Mobiililaitteella peli toimii loistavasti, monen pelaajan mielestä jopa paremmin kuin tietokoneella. Räjähtävä ja nopeatempoinen kiekkoilottelu on omiaan korkealaatuisen älypelin ruudulle, jossa se pääsee omaan elementtiinsä ruutujen laitoja kolistellen. Breakawayn grafiikka on hyvin tehty, mutta teknologisen kehityksen vuoksi siitä voi huomata pieniä menneen maailman tuulahduksia, jos sitä vertaa tämän vuoden huipputekeleiden laatuun. Toisaalta pelillisyys toimii eikä grafiikkaa voi moittia huonoksi.

Yhteenveto

Breakaway on loistopeli kelpo kuorissaan. Se on omiaan jääkiekon ystäville ja kaikille urheiluhulluille, muttei se rajaa muitakaan ulkopuolelle. Pelimaailmassa se pärjää jämäkän laatunsa kanssa pitkälle, sillä se on laatutavaraa jokaisella osa-alueellaan. Mikään slotin puolista ei fuskaa, vaan toimii loppuun asti yhtä voittoisana tiiminä kuin Suomen Leijonajoukkue parhaimmillaan. Peliä on mukava pyöritellä seuraavia kisoja odotellessa ja sen myötä voi virittäytyä seuraaviin kultamitalijuhliin kiillotellen samalla vanhoja jääkiekkopaitoja valmiiksi. Pelin rantautuminen mobiilimarkkinoille on antanut sille uutta puhtia, ja tuntuu kuin vanha kunnon peli olisi saanut tassuihinsa uudet teroitetut luistimet, joilla mennään vauhdilla eteenpäin. Kaiva siis kaapista jääkiekkopaitasi ja anna jääkiekon viedä mennessään.